tiistai 7. toukokuuta 2013

Säätiedotus & hyvä kirppupäivä

Ulkona paistaa aurinko! Varsin tervetullutta vaihtelua viime päivien ainaiselle vesisateelle ja tuulelle. Tuollahan alkaa olla jo mukavan lämmintäkin, täytyi myöntää että toppatakki oli hieman hätävarjelun liioittelua kun istuskelin hetken ulkona ja annoin Nyytikoirasen haistella ja touhuta omiaan.


Töistä tullessa pyörähdin Ekotorin kautta, ja sehän kannatti. :) Ostoskoriin päätyi ensinnäkin punainen maatuskahuivi entisten varastojeni täydennykseksi. Mulla oli entuudestaan jo musta, tummansininen, vihreä ja valkoinen joten pitihän tämä napata värisuoran jatkeeksi, tykkään noista niin paljon.
 Tuota japanilaista posliinityyppiä mun ei todellakaan pitänyt ostaa, mutta kun en vaan raaskinut sitä jättää sinnekään. Onhan se nyt niin söpö, kattokaa nyt. Seuraavaksi iskin silmäni tuohon maatuskaan, ja mukaanhan se lähti. Maatuskoja ei ole koskaan liikaa, niinkuin ei kivoja kankaitakaan, joita löytyi tällä kertaa mukavan paljon. Ruskeassa pinossa on kaksi tyynyliinaa, aluslakana ja pussilakana, vaaleanpunakuvioiset ovat pienehköjä tyynyliinoja. Uusiokäyttöön taitavat päätyä.
Jotain löytyi Nyytikoirasellekin; mintunvihreä kaulapanta ja kilpparipehmo jota kuvassa jo kärsimättömänä odotellaan. :D Ostan usein Nyytille Ekolta halpoja pehmoja, joten sen mielestä kaikki mitä sieltä kotiin kannan, on sitä varten. Yhdistää kai hajun sieltä saamiinsa leluihin.



Uusi lelu in action. Mieleinen oli; sitä piti heti pestä hartaasti ja kuljetella ympäri kämppää.


5 kommenttia:

  1. Ihania löytöjä, tuo huivi ja maatuska! Ihtiäki jäi harmittamaan maanantaina, kun en kerennyt käydä Ekotorilla kurkkaamassa ennen niitä myyjäisiä. No jospas taas seuraavalla Nivalan reissulla.

    VastaaPoista
  2. Nyt mulla onkin ollut hyvä löytöputki päällä, edelliskerralla löysin pinon Aarikan raitapurkkeja. <3

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi söppänää. Kurkkii kulmien alta, että ethän vie leluani. =D

    VastaaPoista
  5. Reppana ei olis millään malttanut odottaa, että lelu vapautuu kuvauksista. :D

    VastaaPoista