lauantai 29. joulukuuta 2012

Niitä pakollisia...

Joulukuvia nimittäin. Johan näitä tursuaa joka blogista, mutta ei se mitään; jouluöverit saadaan vain kerran vuodessa. ;) Osan kuvista näpsin itse, osa on pikkusiskojen otoksia.

Aattona kävimme ensin V:n kanssa hänen mummullaan kahvilla ja sitten valtasimme sohvat äidin luona. Tarjolla oli massoittain ruokaa (Kuka yllättyi, käsi ylös!), leppoisaa loikoilua ja lautapelejä. Joulupäivänä ajeltiin ensin iskälle syömään ja sitten taas äidille pelailemaan ja ehkä vähän syömäänkin. Tapaninpäivänä kasaannuimme vielä kertaalleen äidin luokse ja illalla visiteerattiin vielä V:n kotona syömässä. Siinäpä joulu vierähtikin, ja kaiken syömisen ja laiskottelun jälkeen tuntuu ihan piristävältä palata normiarkeen. :)

Mutta tässäpä niitä luvattuja kuvia:



Nyyti ja fleecehaalari. Raukka näyttää pieneltä hopparilta. :)



Lahjoja! Meillä ei ole koskaan ollut minkäänlaista laitetaan-lahjat-kuusen-alle-perinnettä, mutta tällä kertaa kääröt lykättiin oksien alle.



Nyyti sai kinkun luun, taisipa olla hieman hyvää.





Sieppi-vanhuskin tuli mummun mukana joulunviettoon.





Väsynyt Nyyti ja pelottava joululahjaporsas. N sai lahjaksi tuollaisen röhkivän kumiporsaan ja oikeasti pelkäsi sitä pari päivää. Ilme kertoo paljon. :D Nyttemmin ovat kuitenkin ystävystyneet ja porsas-paralta on jo pureskeltu korva rikki. :D



Jouluna kuuluu levähtää. Nyyti ja Sieppi näyttävät esimerkkiä.


Pari jouluaiheista postausta taitaa olla vielä tulossa, mutta sitten unohdetaan tämä aihe vuodeksi ja siirrytään muihin kuvioihin. :)

(Edit. Tai sitten ei tule, katsotaan joulukuussa uudelleen...:D )

maanantai 24. joulukuuta 2012

~****~

Näiden kuvien kera Laziness laumoineen toivottaa kaikille lukijoille 
juuri sellaista joulua, milIaisena se itse kullekin on paras joulu! :)








lauantai 1. joulukuuta 2012

Söpö soffapotaatti.


Neiti lepäilee. Pienen koiran elämä on niin raskasta ja uusia nukkuma-asentoja täytyy kokeilla tiheään tahtiin. Välillä täytyy ihan nostaa jalat ylös ja huokaista syvään.


Huomatkaa strategiset paikat siveästi peittävä puuhkahäntä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Pusikoita!

Pusikoiden ja risukoiden kuvaaminen on omituisen kivaa, heti kivointa eläinten kuvaamisen jälkeen. Tässä valikoitu kasa tämänsyksyisiä risuja ja ruohoja. :)




Yllä olevien kuvien aikaan oli vielä aika vihreää, alla olevissa on jo karumpaa ja kylmempää. Ihanan väristä silti, vaihtelu virkistää! :)









Kiltti joulupukki, toisitko minulle lahjaksi järjestelmäkameran? Semmoisen hyvän. Kiitos.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Näkkäriä. Ite tein.

Lazinessin kokkikornerissa tänään itsetehtyä näkkäriä, ihan hirmu hyvää. Ja kovaa, hampaanmurtajamallia melkein. Kerroin Fb:ssä leiponeeni näkkäriä ja se herätti ihmetystä yhdessä jos toisessakin, joten ajattelin laittaa ohjeen tänne halukkaita varten. Alkuperäinen ohje on kirjasta Kotona tuoksuu leipä (Barbro Lönnegren, Karisto 1987).


Kestikievarin paras näkkileipä

n. 25 leipästä (en kyllä omiani laskenut, mutta taisi niitä enemmän olla, tein suht pieniä.) Aika iso taikina tästä mielestäni tuli.

25 g hiivaa
5 dl vettä
7,5 dl karkeita ruisjauhoja
5 dl vehnäjauhoja
2,5 tl suolaa
1 tl sokeria
2 tl kuminaa (itse jätin kuminan pois, kun en sen mausta niin välitä)


Tee näin:

* Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva veteen.

* Lisää ruisjauhot, vehnäjauhot, suola, sokeri ja kumina. Alusta taikinaksi. Ripottele pinnalle vähän jauhoja ja anna nousta leivinliinalla peitettynä n. 30 minuuttia.

* Nosta taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa se notkeaksi. Kauli taikina n. millimetrin paksuiseksi. Huom. Kannattaa tosiaan kaulita mahdollisimman ohueksi. Minulla jäi osa turhan paksuksi ja niitä ei meinannut saada syötyä. :D Ohjeessa taikinasta painellaan pienellä lautasella pyöreitä kakkuja, mutta itse painelin osan taikinasta pyöreiksi juomalasilla ja osan leikkelin taikinapyörällä suorakaiteiksi. Myös piparimuottia voi varmasti käyttää.

* Pistele kakkuja haarukalla jotta ne pysyvät uunissa litteinä. Anna kohota pellillä leivinliinan alla n. 20 minuuttia.

* Säädä uuni 200 asteeseen ja paista leipiä uunin keskiosassa noin 5 minuuttia. Käännä leivät ja paista toiset 5 minuuttia. Uunista otetut näkkärit ovat hetken aikaa pehmeitä, mutta kovettuvat vähitellen. 
Säilytä kuivassa.



torstai 25. lokakuuta 2012

Eläimellisempää menoa!

Koskapa koirat on kivoja ja koirakuvia ei ole koskaan liikaa, ajattelin lykätä tänne kasan hurttakuvia. Kuvanlaatu tuskin kenenkään päätä huimaa -ainakaan positiivisella tavalla- mutta menköön. Mun kamera nyt vaan ei pysy noiden perässä, oli mikä oli. Menossa mukana siis meidän Nyytikoiranen, Lenni-eläin ja mummun vanha Sieppi. Jota ei koirakuvat innosta, lopettakoon tämän postauksen lukemisen tähän. :D


Kasassa on mukana kuvia kolmelta eri reissulta. Eka reissulla rämmittiin metsässä ja rapakossa kolmen koiran ja kolmen akan voimin. Keräsin jopa pienen ämpärillisen mustikoita sillä välin, kun piskit juoksi itsensä uuvuksiin.


Kakarat vetää raparallia!


Sieppi sen sijaan ei tassujaan sotke, eikä vanha muori oikein muutenkaan jaksa enää hypätä, tiedä vaikka tulis hiki.


"Rapainen? Ai mää vai? Näkisitpä Lennin!"


Siellä pinkoo koko porukka.


Kuvanlaatu on suoraan jostain Älä kuvaa näin -opuksesta (siellä näkyy jopa mun varjo -kuvausmoka numero yksi!), mutta Nyyti on niin mainio noiden korviensa kans. :D


Reissun ja suihkun jälkeen meno olikin asteen rauhallisempaa. :) Vilukintun pitää aina päästä lämmittelemään pesun jälkeen.


Sitten pompataan seuraavaan reissuun jolla oltiin koirapuistossa. Alkoi olla jo hämärää, joten kuvat oli enimmäkseen sitä luokkaa, jossa näkyy epäselviä laser-silmäisiä möykkyjä. Laitan vain tämän kuvan, joka tiivistää hyvin koko reissun. Nyytiä ärsytti Lennin ronskit otteet ja se livahti aina välillä tuonne esteen päälle jonne Lenni ei tohtinyt kiivetä. Siellä se levähteli hetken, ja Lenniä ärsytti niin vietävästi. :D 

Sieppi oli tälläkin reissulla mukana ja tyypilliseen tapaansa otti asiat hieman rennommin lähinnä makoilemalla keskellä kenttää ja katselemalla noiden kahden reuhaamista. Koirapuiston käyttöä parhaimmillaan. :D


Seuraavalla kerralla mentiinkin Lennin kotiin kylään. Jännää! :)


Pörrökorva söpistelee oikein urakalla. 



Nyytillä meinasi muutamaan kertaan käämi kärähtää. Lenssu rauhoittelee. :D


Miten pienellä koiralla voi olla noin suuri kita?


Taas tätä ilmeiden aatelia. Mua naurattaa ihan mahdottomasti joka kerta, kun katson tätä kuvaa!



Muodostelmajuoksua Nyytin ja Lennin malliin.


Loppuun vielä söpöilykuva. Nyyti ja Nyytin suuri kieli.


Tuliko yliannostus koiria vai tohtiiko laittaa toisellakin kertaa? Laitan silti. Hähä.