Yöpalaa.

Arvaan jo mitä kuvittelet, mutta ei, aiheena ei ole sen sortin rasvaa ja suolaa uhkuva lauantaiyön eväs, mitä nyt lauantaiyön eväät yleensä ovat. Tämä postaus sisältää leipää!

Tuossa aiemmin mulle nimittäin tuli kamala nälkä, ja ajattelin jo mönkiä jääkaapille ja tekaista muutaman näkkärin, mutta ei se näkkäri sitten niin houkutellutkaan, ja mieleeni tuli Tyttö kylmän maan -blogin Saran leipäpostaus. Lupaukset supernopeasta ja idioottihelposta leivästä vakuuttivat minut ja murisevan mahani, ja aineksetkin löytyivät kaapista, joten mikäs siinä sitten.

Oli muuten oikeasti helppo ja nopea leipänen! Taikinan teossa meni yläkanttiin arvioituna ehkä kolme minuuttia. Eniten aikaa vei luonnollisesti paistaminen, mutta ei niin kauaa sekään, että olisin ehtinyt nälkään kuolla. 

Ohjeen ajattelin läsäyttää tähän myös, että pääsette tekin leipomishommiin. :)

Soodaleipä

6 dl jauhoja

1 tl soodaa

1 tl suolaa

3 dl piimää tai jogurttia

Sekoita ainekset, muotoile leiväksi leivinpaperin päällä, leikkaa viillot jos tahdot ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa suunnilleen 35 - 40 minuuttia. Levitä päälle rutkasti voita ja syö niin paljon kuin jaksat (tai niin kauan kuin leipää riittää).

Ja olihan se hyvää, nam. Tosin suolaa olisi saanut olla himppasen enemmän, mutta toisella kertaa sitten.

Oih.

Jokunen minut tietävä varmaan tietää myöskin suhteeni kenkiin. Lämpimän suhteen, sanoisinko. Kenkiä on myöskin haaliintunut nurkkiin ihan kiitettävä määrä, mutta eihän niitä liikaa koskaan ole. Viime viikolla mopo vähän lipesi lepikkoon, ja raahasin kotiini kaksi uutta kenkäparia. Pakollisena puolustuspuheenani voin kuitenkin sanoa, etten ole aikapäiviin, varmaan lähemmäs vuoteen ostanut kenkiä, sen sijaan olen useammat vähemmälle käytölle jääneet popot lykännyt eteenpäin. Pitemmittä puheitta, uusimmat yksilöt:

Nämä ihanat kiilakorkoiset yksilöt löysin viimeisimmältä Oulun reissulta alehyllystä. Ja vaikka niitä kenkiä ennestään tosiaan about nelisenkymmentä paria, mustille korollisille talvikengille oli -uskokoon ken tahtoo- kysyntää. Jostain mystisestä syystä mulla ei nimittäin paljoa talvikenkiä ole. Mutta nytpä on ainakin yhdet superihanat.

On ne ihanat, joko sanoin?

Toiset, mustat nekin, löytyi kirpparilta. Hinta oli suht korkea kirpparihinnaksi (9 euroa), mutta annoin se anteeksi sillä verukkeella, että vilkaisu pohjiin kertoi näiden olevan käytännössä uudet. Näillä ei valitettavasti näissä arktisissa olosuhteissa ole käyttöä, kesää odotellessa... Mutta on ne ihanat juu.

Materialisti kiittää ja kuittaa. Ja myhäilee tyytyväisyyttään.

Muutama rauta tulessa.

Mikä kumma siinä on, että pitää kahmia kerralla kottikärrykaupalla tekemistä?
Mulla on tällä hetkellä työn alla muunmuassa seuraavaa:


*kasa magneetteja ja pinssejä erinäisissä työvaiheissa
*kahdenlaisia heijastimia erinäisissä työvaiheissa
*tuubihuivi joka olis kohta valmis, mutta joutuu odottelemaan, että saan kiireellisemmät alta pois
*raitalapaset, joista toisen sain jo kertaalleen valmiiksi, totesin liian pieneksi, jäi odottamaan purkua ja muuta jatkokäsittelyä
*kaksi amigurumia kokoamista vailla
*kasa muistikirjoja erinäisissä työvaiheissa
*ja niin edelleen, en kai edes muista kaikkea.

Työpöytä näyttää suht kuormittuneelta.
(Ja tämä on vasta yksi niistä kolmesta pöydästä jotka olen vallannut)

Ja mikä kumma siinä sitten on, että vaikka keskeneräisiä töitä odottaa joka nurkassa, silti haluaa aloittaa jotain uutta? Esimerkiksi:


*maalata taulu
*neuloa pipo
*neuloa tiskirätti
*tehdä paperimassatöitä
*tehdä muutama muu amigurumi
*ommella, paljon.
*neuloa piiiitkät mustat sukat
*virkata pyöreä matto
*askarrella hamahelmistä magneetteja ja koruja
*neuloa/virkata/ommella rintakoruja
*jatka listaa haluamillasi käsitöillä, epäilemättä ne kaikki ovat sellaisia, joita haluan tehdä. Hohhoijaa.

Lauantaina on Ylivieskassa Maalaismarkkinat, joista olen varannut myyntipöydän, se selittää osan töistä. Hieman on kiire kaapia kaikki kasaan. Taas vaiheeksi. Mihinpä tiikeri raidoistaan ja silleen...


Mutta hei, virkkasin sentään tänään kännykkäpussin alusta loppuun asti! Eipä sillä, että se olisi ollut millään muotoa oleellinen homma tällä hetkellä, muttakun teki mieli.