lauantai 13. marraskuuta 2010

Elvytystä.

Blogi on ollut tauolla piiiitkän aikaa, mutta nytpä päätin tehdä paluun (ja sitähän kaikki ovatkin innolla odottaneet, eikö?!). Edelleenkin aion kirjoitella vähän sitä sun tätä, mutta päätös blogin elvyttämisestä kypsyi hiljalleen, koska haluan saada oman paikan, johon laittaa esille omia aikaansaannoksia (jotka siis ovat ihan yltiömäisen überhienoja ja ties mitä kaikkea, luonnollisestikin). Lisäksi toiveissa on, että blogin pito innostaa sitten itseäni vastaavasti tekemään enemmän kaikkea, sillä vaikka ideoita on pää täynnä, toteutus usein ontuu, laiska ja saamaton kun kenties olen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti